Siirry sisältöön
tammikuu 28, 2011 / gorilla

WikiLeaks ja Manning

Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole pystyneet osoittamaan varmaa yhteyttä tietovuodoista epäillyn sotamies Bradley Manningin ja WikiLeaksin välillä:

“NBC:n mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ovat epävirallisesti kertoneet, että he tietävät Bradley Manningin ladanneen luvattomasti kymmeniätuhansia dokumentteja ja luovuttaneen niitä jollekin ulkopuoliselle. Mutta mitään suoraa yhteyttä WikiLeaksiin tai Julian Assangeen ei ole pystytty löytämään.

Jos Manningin yhteyttä Assangeen ei pystytä osoittamaan, Yhdysvaltain viranomaisilla ei käytännössä ole mahdollisuuksia syyttää australialaista Assangea eikä vaatia hänen luovuttamistaan ulkomailta.

Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat sitä, että 23-vuotiasta Manningia on jo viime heinäkuusta lähtien pidetty Quanticon sotilasvankilassa eristyssellissä, josta hän pääsee pois vain yhdeksi tunniksi vuorokaudesta. Vierailujen aikana Manning pidetään käsistä ja jaloista kahlittuna. Hän ei myöskään saa tehdä mitään työtä eikä harjoittaa liikuntaa.

Manningin luona käyneiden mukaan hänen fyysinen ja psyykkinen terveytensä ovat huonontuneet selvästi…” -Arto Huovinen/Kansan Uutiset

Free Bradley Manning

kuva: Steve Rhodes

Manning on yhdysvaltain maavoimien sotilas, jonka epäillään vuotaneen mm. Collateral Murder -videon sekä arkaluontoisia diplomaattisähkeitä WikiLeaksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.