Kaksikymmentä vuotta linnassa

Viimein ulos kidutuskammiosta, psykopaattien luolasta. Kuinkahan moni ehti tuomionsa aikana kuolla? Kuinka moni istuu vieläkin?

“Kiina on vapauttanut tiettävästi viimeisenkin Tiananmenin mielenosoitusten aikana vangitsemansa protestoijan, kertoo ihmisoikeusjärjestö Dui Hua.” -Iltalehti.fi

Kiina lopetti uudistuksia vaatineet mielenosoitukset väkivaltaisesti Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuussa 1989.

Satoja, ellei tuhansia ihmisiä vangittiin ja/tai tapettiin.

“Taivaallisen rauhan portti rakennettiin Ming-dynastian aikana 1417. Kiinan keisariaikana (1911 saakka) varsinaista aukiota ei ollut, vaan paikka oli täynnä ministeriöiden toimistoja. Nämä vaurioituivat pahasti boksarikapinan yhteydessä, niiden lopullinen hävittäminen loi aukion.

Aukiota alettiin hyvin pian käyttää poliittisena kokoontumispaikkana. Oleellisimmat varhaiset kokoontumiset ovat toukokuun neljännen päivän liikkeen mielenosoitukset vuonna 1919.

Mao Zedong julisti Taivaallisen rauhan aukiolla Kiinan kansantasavallan syntyneeksi 1. lokakuuta 1949. Nykyiseen kokoonsa aukio laajennettiin 1950-luvulla. Kulttuurivallankumouksen aikana aukiolla järjestettiin lukuisia suurkokouksia. Vuonna 1976 Zhou Enlain kuoleman jälkeen aukiolla pidettiin valtava spontaaniksi mielenosoitukseksi muodostunut muistotilaisuus, joka nujerrettiin kovin ottein maan johdon määräyksestä.

Länsimaissa aukion tunnettavuus lisääntyi kevään 1989 opiskelijamielenosoituksesta Kiinan kommunistihallintoa vastaan ja erityisesti sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta.

Tienanmenin protestit vuonna 1989 huipentuivat Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylyyn joka alkoi 15. huhtikuuta ja päättyi 4. kesäkuuta 1989.

Pekingissä hallitus antoi sotilaallisen vastauksen protesteihin ja monet siviilit tapettiin tai he loukkantuivat. Hallituksen mukaan tapauksessa oli 200-300 uhria, New York Timesin mukaan 300-800 ja Kiinan opiskelijayhdistyksen sekä Kiinan punaisen ristin mukaan 2000-3000 uhria.

Sen jälkeen tehtiin laajoja, väkivaltaisiakin, pidätyksiä protestien tukahduttamiseksi. Kiina kielsi ulkomaalaisien lehdistöjen raportoinnit ja Kiinan omaa lehdistöä valvottiin tiukasti. Väkivaltainen protestien tukahdutus on aiheuttanut laajaa tuomitsemista Kiinan hallitusta kohtaan.” -Wikipedia

Tapaus jaksaa koskettaa vieläkin, vaikka samaa paskaa tapahtuu yhä ja lähes kaikkialla. Ehkä jopa enemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten?

Lisäksi aukion nimi on vain niin “osuva”.

Taivaallista rauhaa.